Kustaanmiekan laivaväylä on taas auki, esine on kuvattu ja poliisi on kertonut, ettei se epäile rikosta. Yksi kysymys on kuitenkin vastaamatta: kenen vastuulla koko asia on? Toimitus yritti selvittää sen puhelimitse ja päätyi lopulta lokin luo.
Ensimmäinen soitto
Poliisin mukaan esineen havaitseminen ja sen aiheuttama väylän sulkeminen olivat poliisin tehtäviä, mutta esineen poistaminen kuuluu sille, jolle esine kuuluu. Esine ei kuulu poliisille.
– Me emme omista esinettä. Me omistamme tilanteen, sanoo komisario Aila Hartikainen. – Tilanne päättyi sunnuntaina aamuyöstä, joten omistamme nyt lähinnä muistot.
Hartikainen ohjasi toimituksen Väylävirastoon, joka vastaa laivaväylästä.
Toinen soitto
Väylävirastossa kerrottiin, että virasto vastaa väylästä mutta ei väylässä olevista asioista. Väylä on virastolle putki, ja putkessa kulkevat asiat kuuluvat niille, jotka niitä putkessa kuljettavat.
– Jos väylällä on esine, esine on väylän käyttäjän, selitti vanhempi asiantuntija Teemu Lindroos. – Käyttäjä ei vain tällä kertaa ilmoittautunut.
Lindroos ehdotti puhumaan merivartiostolle, koska vesi on merivartioston.
Kolmas soitto
Rajavartiolaitoksella todettiin, että vesi on kyllä heidän, mutta esineet vedessä ovat niiden, jotka ovat esineet vedessä nähneet ensimmäisenä. Perjantaina esineen nähnyt veneilijä on siis lain hengessä esineen ensimmäinen hoitaja.
Toimitus tavoitti veneilijän kesäkuntoisen purjeveneen kannelta Laajasalosta. Hän kertoi nähneensä esineen perjantaina, tuumineensa ”joku tuon varmaan hoitaa” ja jatkaneensa matkaa.
– En minä ole mikään ensimmäinen hoitaja, hän sanoi. – Minä olin kolmas tai neljäs katsoja. Edellä meni kaksi kajakkia, ja ne näyttivät varmoilta.
Kajakkien soutajia ei ole tavoitettu. Heidän tiedetään olleen perjantaina vesillä ja luottaneen siihen, että jonkun on pakko olla vastuussa.
Neljäs soitto
Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimialalla todettiin, että Kustaanmiekka kuuluu osittain Suomenlinnan hoitokunnalle, osittain Museovirastolle ja osittain merelle. Esineen tarkka sijainti oli sellainen, että se kuului kolmen eri rajaviivan puoliväliin.
– Rajaviivat eivät ole meillä tarkkoja, kertoi kaupungin asiantuntija. – Ne on piirretty vuonna 1998 tussilla, ja tussi on levinnyt.
Museovirastosta kerrottiin, että esine on nuorempi kuin viisikymmentä vuotta, joten se ei ole muinaisjäännös. Se ei myöskään ole selvästi uusi, joten se ei ole muistakaan ajankohtainen.
– Tällaiset esineet ovat vähän niin kuin pysäköinti, sanoi tarkastaja. – Kukaan ei ole vastuussa, ennen kuin se on tiellä. Sitten kaikki ovat vastuussa, mutta eri aikaan.
Viides soitto
Viimeinen osoite oli vakuutusyhtiö, jolla ei ollut tietoa asiasta mutta joka kertoi, ettei kaikkea voi vakuuttaa. Vakuutusyhtiön asiakaspalvelija pyysi toimitusta kuvailemaan esinettä, mikä oli ongelmallista, koska poliisi oli sen jo kuvannut ja kuva oli julkinen. Puhelun lopuksi asiakaspalvelija ehdotti, että asian voisi ehkä ottaa puheeksi lokkien kanssa, koska lokit olivat olleet paikalla ennen kaikkia muita.
Lokki
Kustaanmiekan kallioilla toimitus tapasi lokin, joka istui kalliolla täysin liikkumatta. Lokki ei vastannut kysymyksiin esineestä, sen omistajasta tai viranomaisten aikatauluista. Se katsoi toimittajaa ja otti sitten askeleen sivuun.
Lokin viestintää ei ole toistaiseksi tavoitettu. Toimituksen kokemuksen mukaan se on tässä jutussa kuitenkin ensimmäinen taho, joka ei ole ohjannut kysyjää eteenpäin.
Poliisi muistuttaa, että jos väylällä havaitsee jotain epätavallista, siitä kannattaa ilmoittaa. Kysymykseen siitä, kenelle ilmoitus tehdään, ei poliisilla ollut vielä vastausta. Komisario Hartikainen ehdotti, että ilmoituksen voisi tehdä sille, joka vastaa ensimmäisenä. Toimitus kokeili tätä. Puhelin on soinut jo neljäkymmentä minuuttia.