Limingantullin teollisuusalueella liukuhihna pysähtyi torstaina kello 14.12, kun ensimmäinen pahvilaatikko vieri pakkauslinjan päähän. Laatikossa luki tussilla "TEKOÄLY, 1 KPL, KÄSITELTÄVÄ VAROEN", ja sen kantoi ulos hallista aluekehitysyhtiö Pohjoinen Ytimen toimitusjohtaja Reijo Kärppä, joka piti laatikkoa molemmin käsin kuin vastasyntynyttä. "Tämä on se hetki, jota varten koko rakennus tehtiin", hän sanoi kameroille, jotka olivat paikalla yhtiön omasta kutsusta.
Kun EU:n tekoälytehtaista uutisoitiin ja Nokian kerrottiin harkitsevan yhden sijoittamista Ouluun, Pohjoinen Ydin ei jäänyt odottamaan lopullista päätöstä. Yhtiö vuokrasi tyhjän logistiikkahallin, osti liukuhihnan konkurssipesästä ja palkkasi kaksitoista tuotantotyöntekijää, joiden tehtävänä on koota, testata ja pakata fyysisiä tekoälyä sisältäviä yksiköitä. Kärpän mukaan päätös oli looginen: "Kaikki puhuivat tehtaasta. Me rakensimme tehtaan. Jos joku toinen kaupunki haluaa väittää tehneensä saman pelkällä PowerPointilla, olkoon."
Liian vakuuttava läpäisee harvemmin
Linjan päässä työskentelevä laadunvalvoja Pirjo Anttonen tarkastaa jokaisen yksikön ennen pakkaamista antamalla sille kolme testikysymystä ja arvioimalla vastauksen "uskottavuutta asteikolla yksi–viisi". Torstaina valmistuneesta 96 yksikön erästä hylättiin kaksitoista, koska ne vastasivat testikysymyksiin "liian sujuvasti ja liian nopeasti, ilman ollenkaan epäröintiä". Anttosen mukaan hylätyt yksiköt eivät ole viallisia sanan perinteisessä merkityksessä, vaan ne herättävät "vääränlaista luottamusta liian aikaisessa vaiheessa", mikä rikkoo yhtiön sisäistä laatukäsikirjaa. Hylätyt laatikot siirretään erilliseen varastoon, jota työntekijät kutsuvat "liian hyvien huoneeksi".
Tehtaan yövuoro koostuu pääosin siitä, mitä Kärppä kutsuu "koulutusajoiksi": hallin valot himmennetään, koneet jätetään käymään yksikseen, ja aamulla tarkistetaan, mikä on muuttunut. Tuotantopäällikkö Jarno Leiviskä myöntää, ettei kukaan tehtaalla osaa täysin selittää, mitä yöllä tapahtuu, mutta pitää sitä prosessin kannalta välttämättömänä vaiheena. "Emme me leipomossakaan katso joka minuutti uunin sisään. Luotamme reseptiin."
Hallin nurkassa toimii myös oma pakkausosasto, jossa kolme työntekijää liimaa jokaiseen laatikkoon käyttöohjetarran. Tarrassa lukee, että sisältö on herkkä kosteudelle, tärähdyksille ja "liian suoraan esitetyille kyllä-ei-kysymyksille". Pakkaajana työskentelevä Eila Moilanen kertoo, että alkuun tarra tuntui vitsiltä, mutta kolmen viikon jälkeen hän on alkanut ottaa sen tosissaan, koska yksi laatikoista palautui asiakkaalta viikon päästä merkinnällä "ei vastannut enää mihinkään järkevästi". Moilanen ei osaa sanoa, oliko vika kuljetuksessa vai sisällössä, mutta huolehtii nykyään henkilökohtaisesti, että jokainen laatikko pakataan kahteen kerrokseen pehmustetta.
Naapurikaupunki kiistää kilpailevansa
Uutinen tehtaasta on herättänyt hermostuneisuutta naapurikaupungeissa, jotka ovat myös hakeneet EU:n tekoälytehdasrahoitusta pelkillä suunnitelmilla. Erään naapurikaupungin elinkeinojohtaja kieltäytyi kommentoimasta Pohjoisen Ytimen liukuhihnaa suoraan mutta totesi, ettei "fyysisen laatikon olemassaolo ole sama asia kuin toimiva tekoäly", ja lisäsi, että heidän oma hankkeensa etenee "strategisesti oikeassa tahdissa" ilman, että kukaan on vielä joutunut selittämään pahvilaatikkoa toimittajille.
Kärppä ei anna kritiikin häiritä. Hän on jo tilannut hallin toiselle puolelle toisen liukuhihnan, jolla on tarkoitus koota "seuraavan sukupolven yksiköitä", ja neuvottelee parhaillaan ammattiliiton kanssa siitä, lasketaanko yön yli käyvä koneen valvominen työajaksi, jos kukaan ei ole hereillä valvomassa. Ensimmäinen laatikko jäi lopulta toimiston hyllylle, koska kukaan ei uskaltanut avata sitä kameroiden edessä. Kärpän mukaan se on tarkoituskin: "Osa arvosta on siinä, ettei kukaan avaa laatikkoa liian aikaisin."
