Maa on hiljaa. Kun uutinen siitä, että STT-Lehtikuvan toiminnan loppuminen voisi jättää neljä miljoonaa valokuvaa ja negatiivia heitteille, levisi eilen iltapäivällä, kadulla pysähdyttiin. Joku katsoi taivaalle, joku toinen kännykkäänsä. Kukaan ei ottanut kuvaa.
Historiantutkijat pitävät hetkeä vertailukelpoisena vain kahden aiemman kansallisen koettelemuksen kanssa: vuoden 1987 kahvipulan ja sen kesän, jolloin kukaan ei tiennyt, mikä vuosi oli.
"Meiltä viedään menneisyys"
"Ihmisillä on käsitys, että muistot ovat heidän omissaan. Se on erehdys", sanoo kuvahistorian dosentti Ilkka Rantanen. "Suomalaiset eivät muista yhtään kokousta, joka olisi pidetty ilman kuvaajaa. Jos kuva katoaa, katoaa myös se, että kokous oli ylipäätään pidetty."
Rantanen on laskenut, että arkiston mahdollinen katoaminen koskettaisi jokaista suomalaista keskimäärin 0,7 kuvan verran. Luku on pieni, mutta hänen mukaansa jakautuu epätasaisesti: osa kansasta on kuvissa kymmeniä kertoja, osa ei lainkaan. "Jälkimmäiset tuskin huomaavat mitään. He ovat jo tottuneet siihen, ettei heitä ole olemassa."
Kansallisarkiston edustaja kommentoi tilannetta toteamalla, että kyse on yksityisen yhtiön arkistosta ja että arkisto on aina ollut kuvilla täynnä. "Neljä miljoonaa on paljon, mutta ei se ole mitään verrattuna siihen määrään, jota nykyisin otetaan joka päivä lounaasta", hän sanoo.
Kiireellinen kyselytunti
Eduskunnan kyselytunnilla asiasta kysyttiin kolmesti. Kaksi kysyjää halusi tietää, kuka on vastuussa. Kolmas halusi tietää, kuka kyselytunnin otti, jolloin selvisi, ettei kyselytuntia ollut kuvattu.
Ministeri vastasi, että hallitus seuraa tilannetta tiiviisti. Vastauksesta ei ole säilynyt kuvaa, joten asiaa ei voi osoittaa toteen.
Kansa kerää, mitä ehtii
Sosiaalisessa mediassa on käynnistynyt kansanliike, jossa ihmiset ottavat kuvia vanhoista kuvista. Eräs eläkeläispariskunta Kouvolassa on kuvannut kaikki omat valokuva-albuminsa ja aikoo seuraavaksi kuvata kuvat kuvista. "Sitten on ainakin kolme sukupolvea todisteita siitä, että me olimme siellä mökillä", sanoo Tuula Mäkinen.
Muutamat suurelta yleisöltä tulleet ehdotukset ovat herättäneet huolta. Yksi ehdotus on, että kuvat pelastettaisiin siirtämällä ne kahvilaan, jossa niitä voisi pitää esillä ruokailijoiden iloksi. Toinen on, että jokainen suomalainen ottaisi yhden kuvan haltuunsa ja oppisi sen ulkoa.
"Tämä ei ole huono ajatus", Rantanen sanoo. "Suullinen perinne on kestänyt tuhansia vuosia. Ei se nyt kauniilta näytä, kun joku selostaa Urho Kekkosen kättelyä, mutta tieto säilyy."
Mitä jos kuvia ei tarvita?
Kriittinen ääni löytyy urheilun puolelta. Eräs jalkapallovalmentaja huomauttaa, että urheilussa suurin osa tärkeistä hetkistä on jo nähty livenä, eikä kuvia tarvita muistamiseen. "Jos et ollut paikalla, et ymmärtäisi kuitenkaan", hän sanoo.
Rantanen ei hyväksy tätä. "Se on juuri se ajatus, joka johtaa kansakunnan kadotukseen. Ensin unohdetaan jalkapallo, sitten vuosi, sitten kaikki muu."
Kyselytunnin jälkeen yleisradioyhtiö on aloittanut asian käsittelyn omassa uutislähetyksessään. Lähetyksen aikana ruudulla oli tummennettu logo ja ääni, joka kertoi, ettei kuvaa ole saatavilla.
Kouvolassa pariskunta on saanut valmiiksi kuvansa kuvasta kuvasta. Se on hieman epätarkka, mutta mökki erottuu. Tuula Mäkinen on tyytyväinen. "Se oli aika kaunis päivä, vaikka en tarkalleen muista, mikä."
