Kuntosalin pöydän alla on vihko, jota kolme sukupolvea on täyttänyt kahdentoista vuoden ajan – ketju ei tiennyt siitä mitään

"Vihko on tällä hetkellä neljäs, koska kolme ensimmäistä täyttyivät", sanoo kuntosalin vuoromestari Simo Havaste, joka jatkaa isoisänsä aloittamaa merkintää siitä, miten kuntosalin kävijät kohtelevat toisiaan ja laitteita. Merkintöjä on tehty siitä lähtien joka arkipäivä, kahdentoista vuoden ajan, ilman taukoa ja ilman, että kukaan ketjun johdossa olisi niistä koskaan kysynyt.

Vihko siirtyy sukupolvelta toiselle

Havasteen isoisä aloitti vihkon omasta aloitteestaan sen jälkeen, kun samaa penkkiä oli jouduttu odottamaan kolmatta kertaa saman aamun aikana, kun yksi kävijä puhui puhelimessa laitteen päällä istuen. Havasteen isä jatkoi merkintöjä isänsä siirryttyä eläkkeelle, ja nyt vihkoa täyttää perheen kolmas polvi. Havaste sanoo, ettei ole koskaan pysähtynyt kysymään itseltään, miksi hän jatkaa perinnettä. "Se on vain siinä pöydän alla, ja joka vuoro merkitään ylös, mitä nähdään. En osaa enää sanoa, mihin sillä alun perin pyrittiin."

Vihkoon on kirjattu vuosien varrella muun muassa se, kuinka monta kertaa penkkipunnerruspenkki on jätetty painoineen tyhjäksi vailla purkajaa, kuinka moni jättää pyyhkimättä hikensä laitteelta ennen poistumista, ja kuinka pitkään yksittäinen kävijä on istunut jalkaprässillä puhelinta selaamassa muiden odottaessa vuoroaan. Havaste arvioi, että merkintöjä on kertynyt yli kaksikymmentätuhatta, mutta hän ei ole koskaan laskenut niitä yhteen, koska "se ei ollut koskaan tarkoitus, vaan vihko on enemmän sellainen olo, että joku näkee".

Ketju ei tiennyt vihkosta mitään

Ketjun aluejohtaja Marko Lehtola kuulee vihkosta ensimmäistä kertaa toimittajalta. "En ole kuullut tästä koskaan. Meillä ei ole mitään virallista tapaa seurata tällaista, eikä kukaan ole kertonut minulle mitään vihkosta." Hän lupaa ottaa asian puheeksi seuraavassa palaverissa, mutta huomauttaa saman tien, ettei osaa sanoa, kenen vastuulle se kuuluisi, koska "etiketti ei ole kenenkään yksittäisen nimikkeen alla".

Kuntosalin kanta-asiakas Terhi Niemi on huomannut vihkon pöydän alla vuosien varrella, mutta ei ole koskaan kysynyt siitä. "Luulin, että se on jonkinlainen huoltokirja. En tiennyt, että siihen kirjataan meidän käytöstämme." Toinen kävijä, joka ei halua nimeään julkisuuteen, sanoo pitävänsä ajatuksesta kiusallisena, mutta lisää, ettei se muuta hänen omaa käytöstään millään tavalla.

Havaste sanoo, ettei vihko ole koskaan johtanut mihinkään, koska sitä ei ole kertaakaan viety eteenpäin. Hän on silti jatkanut merkintöjä täsmälleen samalla tarkkuudella kuin isänsä ja isoisänsä, koska "joku on aina tehnyt tätä, ja tuntuisi väärältä lopettaa juuri minun vuorollani". Kysyttäessä, uskooko hän ilmiön koskaan muuttuvan, hän miettii pitkään ja vastaa, että penkkipunnerruspenkki on tänään tyhjänä painoineen jo kolmatta kertaa ennen puoltapäivää, ja että hän kirjaa sen ylös heti puhelun päätyttyä.

Neljäs vihko on nyt kolmasosan täynnä. Havaste arvioi, että se täyttyy loppuun ennen kuin hän itse ehtii miettiä, kannattaisiko koko asialle tehdä jotain. Viimeisimmällä sivulla on tänään päivätty merkintä: penkki tyhjänä, ei purkajaa, kolmas kerta ennen puoltapäivää. Vihko itse lepää kahvikupin alla, kosteana renkaana kannessa, koska joku on käyttänyt sitä alustana.