Kotkalaisen kierrätysjärjestön ilmaiskirpputorin ovi avataan kahdesti viikossa, ja molemmilla kerroilla piha täyttyy jonosta jo ennen aukeamista. Kaikki myymälän tavara on ilmaista, ja järjestön mukaan avuntarve on kasvanut niin paljon viime vuosina, ettei jonoa ole enää lyhentänyt edes se, että aukioloaikoja on lisätty kahdesti.
Ilmiö on toistunut niin säännöllisesti, että järjestö päätti lopulta tilata siitä analyysin – ei sosiaalityöntekijältä eikä talouden tutkijalta, vaan liikennesuunnittelija Ossi Katajamäeltä, joka tekee tavallisesti kaupungille risteysten ruuhkamallinnuksia. Valinta ei ollut järjestön ensimmäinen ajatus, mutta suunnittelija sattui olemaan hallituksen jäsenen naapuri, ja "joku, joka osaa lukea kuvaajia" tuntui tuolloin riittävältä perusteelta.
"Minulle soitettiin ja pyydettiin katsomaan, miksi jono syntyy aina samaan aikaan", Katajamäki kertoo. "En aluksi ymmärtänyt, ettei kyse ole autoista." Hän teki työn silti loppuun omalla menetelmällään: mittasi jonon kasvunopeuden minuutteina, laski siitä "saapumisintensiteetin" ja piirsi ilmiöstä kuvaajan, joka muistuttaa kaupungin aamuruuhkahuippuja. Kuvaajaan hän merkitsi myös "häiriöpisteet" – hetket, jolloin joku jonossa vaihtaa juttua toisen kanssa ja jono etenee hetkeksi tavallista hitaammin.
Huipputunti ilman ruuhkamaksua
Katajamäen raportin mukaan jono käyttäytyy kuin "kapasiteetiltaan ylikuormittunut liittymä", jossa kysyntä ylittää läpäisykyvyn heti aukeamisen ensimmäisinä minuutteina. Hän ehdottaa ratkaisuksi samoja keinoja kuin liikenneruuhkiin yleensä: porrastettua aukioloa, useampaa sisäänkäyntiä ja ilmoitustaulua, josta näkisi jonotilanteen reaaliajassa jo kotoa käsin.
Järjestön toiminnanjohtaja Marja-Leena Huttunen kuuntelee ehdotukset kohteliaasti, muttei ole varma, tavoittaako liikennemalli olennaisen. "Meidän jonossamme kukaan ei valita ruuhkasta. Ihmiset tulevat mielellään aikaisin, koska tavara loppuu. Se ei ole sama asia kuin ettei haluaisi seistä liikennevaloissa."
Jonottava Seppo Aaltonen on paikalla jo puoli tuntia ennen avaamista, kolmatta kertaa tässä kuussa. Hän ei ole kuullut ruuhka-analyysistä, mutta arvelee sen osuvan ainakin yhteen asiaan oikein: "Kyllä tässä on omat ruuhka-aikansa. Kannattaa tulla ajoissa, jos haluaa lastenvaatteita – koko C on aina ensimmäisenä loppu."
Katajamäki myöntää raportin lopussa, ettei liikennemalli selitä ihan kaikkea. Erityisesti yksi havainto jäi häntä vaivaamaan: toisin kuin katuristeyksissä, tässä jonossa kukaan ei koskaan käänny pois ja hae toista reittiä, vaikka odotusaika venyisi pitkäksi. "Sellaista ei liikenteessä juuri näe. En osaa vielä sanoa, mihin sarakkeeseen se kuvaajassa pitäisi laittaa."
Huttunen kertoo, ettei järjestö lopulta ota raportista käyttöön porrastettua aukioloa eikä toista sisäänkäyntiä, koska tila ei niitä salli. Sen sijaan ilmoitustaulu-idea etenee: seinälle tulee tussitaulu, johon merkitään joka aamu, paljonko lastenvaatteita ja astioita on jäljellä. "Ei se jonoa lyhennä, mutta ehkä se auttaa niitä, joilla ei ole varaa tulla turhaan." Katajamäki puolestaan aikoo esitellä analyysinsä seuraavassa liikennealan seminaarissa – tosin, kuten hän itse sanoo, "vielä on vähän auki, mihin kategoriaan tämä sitten laitetaan".